Se on ihanaa kun saa sekoilla kun ei tarvii olla juoneena kun voi vaan tanssia ja ilakoida kun ei tarvii välittää kun on voi vaan hengittää ja olla mummon näkönen. Se on ihanaa kun amis teini mustaan pukeutuneet tytöt tulee valittamaan et kattokaa nyt miten te pukeudute mitä vittua oikeesti riehutte mitä nii ja sit on vaa sillee nii. Se on pysähdyttävän iloista. Ja sit ku se yksi ruippo tyttö tajuaa että heittäytymällä saa fiilistä aikaan ja sit se alkoki rakastaa.
No tuli karsee nyt hei inspiration iski mä niin kirjotan blogiin mun ajatuksia.<3 Tässä.
Mun elämässä on kaks bändiä ketkä mua oikeesti eniten liikuttaa. PMMP ja Jonas Brothers. PMMP on lopettamassa, JB jatkamassa tauon jälkeen. Mä en ikinä lakkaa noita kuuntelemasta ja meen hulluks musiikista. PMMP on mun bändi ja mun inspiraatio. Onneks se on ollu se mun homma mitä joskus pienenä teinityttönä aloin kattoo ylös. Taas tää on sitä niin sitä itsetutkiskelua mut nyt mä ymmärrän et hei, niinhän se on, ihan selvästi. Luulin aina että en oo kunnolla ottanut vaikutteita mistään tollasista bändeistä tai joistain. Mut mähän oon..
Hullut musapäivät on kyllä nyt tässä viikon sisällä ollut. Kolme päivää ruisrokkia. Yhtenäpäivänä sairaat Armas tamppaus paardit, oli muuten äly kivaa ja niin yksinkertaista. Eilen se aivan älyttömän hullu bile major lazer. Ja tänään mun rakas PMMP vielä viimeisen kerran ehkä ikinä. Harmi ettei blogiin voi laittaa tunne jälkiä, koska kuvista ei välity sitä tunnetta kun basso tai joku epämääränen rytmittää sydäntä ja hiki valuu hiuksista. Tai kun ilo ja suru sekottuu naamassa ja maa pöllyää ja tärisee pomppimisesta. Tai se tunne kun Paula Vesala joskus kattoi sua silmiin ja lauloi joskus, toi oli viime kesänä. Rahat pitää käyttää elämyksiin, ei materiaan.
Mun selkä on kipeä. Sattuu. Joku puristaa mun selkäjohtoa. Tää päivä on tuntunut aika pitkältä. Yhessä vaiheessa kadehdin kamalasti äitiä ja isiä kun ne soitti et mooi me ollaa menossa lakkoja poimii patvinsuolle. Haluisin kamalasti suolle hypiskelemään lakkojen perään. Tai mustikkaan. Tolloin mä olin menossa töihin pelokkaampana kun ikinä koska mun muisti ei pelitä. Mulla on huono muisti. Se on kamalaa. Haluun yliopistoon ens vuonna, mut mitä jos mun muistissa ei oo tarpeeks tilaa. En haluu painaa deletee vaan haluun muistaa kaiken. Mut ehkä tärkeimmät jää onneks mieleen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti