maanantai 23. syyskuuta 2013

English breakfast

Sunnuntai aamuna viikko sitten menin Sophien kanssa uuden kamumme luokse. Hän asuu 10 min junamatkan päässä olevassa pienemmässä kylässä. Aamulla oli ihana porottava aurinko ja niin kuuma, että piti ihan vähentää vaatetta. Iltapäivällä kun palattiin takasin oli jäätävän kylmä tuuli ja satoi. Tää sää on ihan idiootti. Tänään lähdin hakemaan Beniä koulusta ja kävelin ovesta ulos ja ajattelin että oi ihanan lämmin, ihan kuuma melkein, ja jätin paksumman villatakkini kotiin sittenkin. Vähän matkaa kun olin kävellyt niin huomasin uhkaavan näköisten pilvien lähestyvän ja samalla tuli sitten tuuli puhaltelemaan vilposempaa ilmaa ja ajattelin että hitsi, ois miks mä uskoin tohon auringon lämpöön. Kun sitten lähdettiin Benin kans tallustamaan kotia päin, tuli semmonen mieto rankkasadekuuro, isoja pisaroita ja juostiin sitten niin kauan, kunnes sade hiljeni ja lopulta lakkas. Kunnon showeri oli siinä. Ja aina aijemmin oon ottanut sateenvarjon varuiks eikä ikinä oo satanut kunnolla. Opetus: englannissa, kanna sitä sateenvarjoa aina mukana, koska säällä on vähän semmonen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kirjotetaanks se sana noin? 


hieno muki

Niin joo siis piti kertoa siitä että mentiin sinne meijän uudelle kamulle ja yks toinenkin uus kamu joka asuu siellä päin tuli mukaan. Ja me tehtiin enkkulainen aamupala, oikein kunnollinen. Baked beans, pekonii, makkaraa, toastii, teetä jne... Se oli tosi mukavaa. Ja suolasta, ja rasvasta. Mutta maistui oikein hyvin nälkäiselle minulle. Me juteltiin lempi lastenohjelmista ja se on hassua että vaikka 4 ihmistä on erimaista ne silti on voinu kattoa samoja ohjelmia ja katsoo nykyäänkin samoja ohjelmia telkkarista. Amerikka on soluttautunut joka televisioon... En jaksa kertoo muuta. Oli kivaa! On hyvä mieli. Syön lakuja. Moiputi moippero!!

(tämä oli kirjotettu ehkä 5pv sitten.kuvien lataaminen kestää viis miljoonaa vuotta ja ei tainnut olla taas aikaa ladata niitä...joten tässä nyt tämä postaus. minulla on tiedossa ja tulevia postauksiakin, kaksi kappaletta. jeee..)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti